tiistai 27. lokakuuta 2015

Mansikkainen lime

Meillä on joka torstai valinnaisia ainieta, minulla on kello 12-16 Perämiehentiellä kemian labraa. Meillä on ollut jo kaksi kertaa labraa, ja molemmat kerrat ovat olleet kivoja ja opettavia. Me tehtiin ekalla kerralla muotoilugeeli ja toisella kerralle sampoo. Geeli ei mielestäni ollut mitenkään erikoisen hyvä tuote, mutta naama "rasvana" se toimi. Jostain syystä geeli auttoi finnien hävittäimisessä, montaa kertaa ei tarvinnut laittaa geeliä kun alkoin kuivattamaan näppylöitä.
Sampoo toimi mielestäni aika hyvin, pesi ja vaahtosi hyvin. Kun sampoo seisoi paikoillaan pari päivää oli se mennyt vähän paakkuiseksi, mutta ravistelemalla se meni taas haluttuun muotoon.
Geelin ohje
Sampoon ohje
 Molemmat tuotteet ovat olleet helppoja tehdä, sen kun lukee ohjeet tarkasti ja tekee asiat järjestyksessä. Aina tuotteen valmistuttua ollaan tehty koneilla asiaan liittyviä tehtäviä. Ne ei ole niin mukavia



 Me tehtiin geelistä mansikan ja limen tuoksuinen, väriksi laitettiin vaaleanpunainen. Sampoosta tehtiin pelkkä mansikan tuoksuinen ja väriksi oikea kunnon punainen.



perjantai 23. lokakuuta 2015

Beard styling


ennen
 Tänään koulussa oli parranajo/muotoilu demo. Asiakas halusi aikalailla saman muodon joka hänellä oli jo, mutta pientä muutosta tehtiin ja koko parta siistittiin. Veitsellä ajettiin posket, kaulaa ja huulen alla olevat paljaat kohdat. Asiakas on ennen vain kotona ajellut partaansa, joten epäsyntemerisiä kohtia oli, mutta ne korjattiin.
Tavaroita tarvitsi veitsi, partavaahto, kuppi vaahdolle, pyyhe, pikkukone, (sakset) partasuti, käsipaperi ja ajon jälkeen laitettava geeli. Asiakas suojattiin valkoisella kapalla, niskaliinalla ja "niskaliuskalla" joka laitettiin kaulalle.





Kun asiakkaan suojaaminen ja suunnittelu on valmis voidaan aloittaa. Ensin siistitään rajat kaikkialta. Jonka jälkeen voidaan alkaa siistimään koko partaa, ottamalla kammalla parta suoremmaksi. Silloin nähdään muoto ja sitä voidaan muokata paremmin. Partaa voidaan ns. porrastaa.


 
 Kun parta näyttää hyvältä joka suunnasta, voidaan varmistaa ettei yksittäisiä karvoja sojota mistään. Ne voidaan ottaa pois ajamalla koneella ihan vapaalla kädellä. Parran jälkeen varmistetaan, että viikset eivät ole liian pitkät. Jos ovat niin niitä lyhennetään, ylähuulen ylärajasta. Viiksiäki voi kammalla nostaa vähän ylös päin ja ajaa pitkiä karvoja, jolloin muodostuu myös pientä porrastusta.


 Kun pitkäksi jäävät alueet ovat siistejä, voidaan laittaa kuuma pyyhe hauteeksi asiakkaan naamalle pehmittämään ihoa. Kun haude vaikuttaa, on hyvä aika mennä laittamaan partavaahto valmiiksi.

 Sitten alkaa veitsellä ajaminen. Ensin aloitetaan ajamalla posket ja ne on hyvä ajaa rysty-otteella, mutta kannattaa kokeilla mikä on itselle hyvä tapa ajaa. (jos olisi klassinen ajo niin mentäisiin yksi puoli kerrallaan ohimolta kaulalle). Poskien jälkeen siirrytään kaulalle, jossa taas pitää miettiä kumpi on itselle parempi kämmen- vai rysty-ote. Muista aina hyvä pingotus. Kun kaula on siisti voidaan siirtyä tänään vaikeimpaan kohtaan, eli alahuulen alle jossa oli vain pienet alueet paljaana. Nämä sai ajettua ihan veitsen kärjellä.

jälkeen



 Lopussa lämpimällä pyyhkeellä vielä taputeltiin partavaahto pois ja laitettiin viilentävää geeliä. Lopputuloksesta tuli hyvä ja tasainen, myös asiakas oli tyytyväinen.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Before and after

Tässä on muutamasta minun tekemästä leikkauksesta ennen ja jälkeen kuvat. Suurin osa on vain leikkauksia, mutta kahdessa on väri ja valitettavasti yhdessä ei ole ennen kuvaa.

Ensinmäisenä on kaverini, joka halusi alkaa kasvatamaan hiuksiaan ihan lyhyestä, jotta saa terveet ja hyvin voivat hiukset. Muuten olen todella tyytyväinen lopputulokseen, mutta olisin halunnut aloittaa päälliosan taempaa. Pyörre valitettavasti esti sen suunnitelman.




Tässä on poikaystäväni sisko, tästä ei ole ennen kuvaa. Olin todella tyytyväinen tähän leikkaukseen ja väriin. Pituutta ei otettu paljoa pois, mutta malli muutettiin eteenpäin piteneväksi.




















Tässä kaverini Laura jolla oli erittäin huonokuntoiset latvat, joten otimme aika runsaasti pituutta pois. Laura ei olisi halunnut ihan noin paljoa pois, mutta hiuksista tuli terveemmät ja kauniimmat.




Tässä on minun onnistunein tasaus leikkaus. Jostain syystä näyttää, kun hiukset olisivat kasvaneet leitatessa. Asikkaana on minun siskoni.







Viimeisin minun leikkaus on kaverini Ronja, jolta piti myös ottaa huonot latvat pois. Leikkauksen jälkeen Ronja vain totesi että " Oi kun on pehmeät".

maanantai 19. lokakuuta 2015

Ennakko tehtävä

1) Tutustu blogiin http://ruokahommia.blogspot.fi/ ja vastaa seuraaviin kysymyksiin:·   

Kenelle blogi on suunnattu?
-Blogi on mielestäni suunnattu nuorille aikuisille, jotka kaipaavat uusia ideoita ruoanlaittoon. Sopii myös henkilöille jotka muuten vaan tykkää ruoasta.

Mikä tekee blogista selkeän?
-Selkeä tausta, hyvä fontti sekä suuret ja hyvä laatuiset kuvat.

Miten kirjoittajan persoona näkyy teksteissä?
-Minusta kirjoittajan persoona on positiivinen, hyvän tahtoinen ja intohimoinen ruoanlaittaja, jolla on mielikuvistusta.

2) Lukaise nämä ohjeet blogin kirjoittajalle:http://www.viestintapiritta.fi/miten-kirjoitan-hyvan-blogitekstin/http://www.ukko.fi/10-1-vinkkia-blogin-kirjoittamiseen/

3) Etsi itseäsi kiinnostava ja omaan alaasi liittyvä blogi. Valmistaudu esittelemään sitä ryhmälle. Blogeja voit etsiä hakusanalla.

Valitsin esiteltäväksi blogigsi Beatissa, nimisen kampaamo-alaan liittyvän blogin.
-Blogini otsikot on hyviä, ja niistä saa selville mitä postaus tuo tullessaan.
-En tiedä kuka on kirjoittaja vai onko kaikki kampaamon työntekijät. Ja blogin kautta mahdollisuus päästä helposti blogissa esiintyvien henkilöiden facebook sivuille.
-Blogin ulkoasusta pidän siitä, että se on selkeä, vaalea ja näkee että on käytetty aikaa.
-Blogissa on hyvin aiheessa pysyviä tekstejä, jotka ei kuitenkaa ole liian samanlaisia keskenään.
-Blogissa on erittäin helppo lukuista tekstiä, joka on aikalailla puhekieltä. Jolloin on luontevampaa, kirjoittaa ja lukea.
-Blogissa esiintyvistä kuvista pidän, vaikka on varmasti moni puhelimella otettu, on silti kuvat siistejä ja selkeitä. Huomaa myös ,että kuvien ottoon on käytetty hieman aikaakin.
-Minun kiinnostuksen herätti pirteät kuvat ja asiaan kuuluvat postaukset. Myös kampaus-ohjeet olivat postiivinen plussa.
-Voisin kuvitella tekeväni aikalailla saman tyyppistä blogia, mutta tietty ripaus omaa persoona ja ideoita.

Loppuun kevennykseksi kissakuva.


keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Tervetuloa


Hei, olen toisen vuoden parturi-kampaaja opiskelija, opiskelen Porvoon ammatti opistossa. Olen -97 syntynyt tyttö, olen lähes koko elämäni asunut Porvoossa. Minä viihdyn tosi hyvin koulussa, ja minulla on pari todella hyvää ystävää luokallamme. Nautin kun saan oppia ja oivaltaa uutta alastamme.

Vapaa-ajallani harrastelen koirien kanssa kaikenlaista, pääosin tokoa. Vietän myös aikaa kavereiden kanssa. Viikonloput menee usein nukkumiseen, koiranäyttelyissä- tai kisoissa.


Perheeseeni kuuluu tällä hetkellä minun lisäksi poikaystäväni ja kaikki eläimeni, joita löytyy kaksi kissaa ja kolme koiraa. Tai nämä asuu minun kanssa saman katon alla. Toki äiti ja velikin kuuluu perheeseeni.


Tähän blogiin on tarkoitus kirjailla oman alan mietintöjä ja kuvia omista töistäni.

Tervetuloa mukaan seuraamaan suurimmaksi osaksi kouluarkeani.